Sara Design
Minusta
Kun minulta lapsena kysyttiin mikä minusta tulee isona, vastasin:
“Minusta tulee Äiti ja Forrester.”
Hei, olen Sara ja olen aina rakastanut piirtämistä, värejä ja muotia.
Lapsena osallistuin piirustuskilpailuihin ja piirsin tauotta – myös barbeilleni ompelin omat mallistot.
Yläasteella olin kuvataideluokalla ja sen jälkeen suuntasin ammattikouluun pukuompelijalinjalle.
Käynti Pariisissa lapsena jätti lähtemättömän vaikutuksen: tyylikkäät ihmiset ja kaupunki veivät sydämeni.
Lapsuuden kesälomat vietettiin mummolassa ja ihastelin sitä kuinka mummoni oli niin taitava piirtämään.
Ompelu ja luovuus ovat kulkeneet kanssani läpi elämäni. Olen koulutukseltani pukuompelija ja olen työskennellyt käsilläni ja ihmisten parissa nuoresta lähtien. Rakastan vaatteissa ennen kaikkea yksilöllisyyttä – sitä, että valmis asu tuntuu juuri omalta eikä samanlaista tule vastaan toisella. Suunnittelussani yhdistyvät vahva visuaalinen näkemys, tarkka käsityö ja halu löytää jokaiselle ihmiselle juuri hänen persoonansa näköinen tyyli. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat näyttävät juhla- ja esiintymisasut, joissa saa olla jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Rakastan rakenteita, yksityiskohtia, rohkeita ratkaisuja ja sitä hetkeä, kun luonnos muuttuu kankaaksi ja lopulta valmiiksi vaatteeksi.
Minulle hyvä vaate ei ole vain vaate. Se on tunne, itsevarmuutta ja mahdollisuus näyttää juuri siltä kuin haluat.
xoxo Sara